Jaa tämä artikkeli

Helsinki-Vantaan lentoasema on Suomen suurin kansainvälinen lentoasema ja toimii tärkeänä välipysähdyksenä myös muualle maailmaan suuntaaville. Lentosema ja sen laajennus puisine kattorakenteineen kuvastavat arkkitehtuurillista osaamista, mutta lentoasema on myös osoitus saumattomien yhteyksien kasvavasta merkityksestä. Helsinki-Vantaan lentoaseman laajennus yhdistää lentomatkustamisen esteettisyyden, turvallisuuden ja mukavuuden.

Lentoaseman laajennus käsittää 43 000 neliömetriä lähtevien ja saapuvien lentojen tiloja, ja rakennusta korostaa sen puinen kattorakenne. Hankkeessa tarvittiin yksilöllisiä palotestejä, toiminnallista suunnittelua ja konsultointia määräyksien suhteen elementtipuun käyttöä varten sisätiloissa ja katossa.

Sillä kohde oli osa ympärivuorokauden toimivaa kansainvälistä lentokenttää, meidän oli ratkaistava joitakin haasteita. Hanke oli yksi ensimmäisistä projekteista Vantaalla, jossa käytettiin hiljattain uudistettuihin palomääräyksiin perustuvaa toiminnallista suunnittelua, joka antoi suunnitteluprosessille ainutlaatuisia piirteitä. Palo-osasto ylitti määräysten mukaisen rajan, ja kattoon piilotettu rakenne mahdollisti rakenteettoman sisätilan, jonka sisäänkäynnille tulisi massiivinen katos. Meidän oli keksittävä turvallinen ratkaisu, joka noudattaisi tätä suurta avointa tilaa koskevia määräyksiä, ja arkkitehdin sekä asiakkaan vaatimuksia.

Jensen Hughes oli mukana terminaali 2: n laajennuksessa ja teki tiivistä yhteistyötä arkkitehtien ja asiakkaan kanssa. Tiimimme teki töitä uudessa terminaalirakennuksessa, jossa oli sekä lähteviä että saapuvia matkustajia. Uuteen rakennukseen kuului puinen alakatto, jossa tiimimme teki palotestejä varmistaakseen, että suunniteltu rakenne olisi kokonaisuutena turvallinen, jos se altistuisi tulipalolle. Työskentelimme jatkuvuussuunnittelun ja paloturvallisuuden parissa rakennusvaiheen aikana. Toiminnallisen suunnittelun osana teimme palo- ja evakuointisimulaatioita sekä riskianalyyseja arvioidaksemme mahdollisia omaisuusvahinkoja ja varmistaaksemme, että pystymme paikallistamaan mahdolliset seuraukset tulipalon sattuessa.

Pystyimme täyttämään arkkitehdin ja asiakkaan odotukset noudattaen myös uusia määräyksiä. Osaamisemme uusien palomääräysten kanssa teki prosessista helppoa asiakkaalle, arkkitehdeille ja tarkastuslaitokselle. Helsinki-Vantaan lentokenttä oli yksi ensimmäisistä rakennuksista Vantaalla, jossa uusiin määräyksiin perustuvaa toiminnallista suunnittelua käytettiin. Saimme kaiken sujumaan ongelmitta ja lupa toimitettiin ajoissa. Kaiken kaikkiaan kykymme tarjota asiantuntijaratkaisuja toteuttaen ne täsmällisesti, auttoi vakiinnuttamaan hyvän ja pitkäaikaisen suhteen asiakkaamme kanssa.

Jälkeenpäin, Helsinki-Vantaan lentoasemalle on myönnetty lukuisia tunnustuksia, mukaanlukien Vuoden Työmaa-palkinto, European Steel Design Award 2023, Tekla BIM Award 2022-pääpalkinto, ja Airport Council Internationalin Best Airport in Europe 2023-palkinto..


Projektin tiedot

Asiakas

Finavia - Helsinki Airport

Projektin sijainti

Vantaa, Finland

Projektin koko

43,000sqm

Aikataulu

2023

Teollisuus

Asiantuntijat

Juho Pussinen

Fire Safety Engineer

Oulu - Finland

Master of Science, Process Engineering, Bachelor of Engineering, Fire Officer, Board Member, FISE Designer of Fire Safety, exceptionally demanding (class PV)

Katso tiedot
Timo Hakokorpi

Fire Safety Engineer

Helsinki - Finland

Master of Science, Civil Engineer, Fire Engineering and Risk Management, FISE Designer of Fire Safety, exceptionally demanding

Katso tiedot
Sini Kallio

Fire Safety Engineer

Helsinki - Finland

B.Eng, Fire Officer, Emergency Response Center Operator Degree, FISE Designer of Fire Safety (class V)

Katso tiedot

Lisää Jensen Hughesilta